Walvis bay, Swakopmund ja työjuttuja

Moikka ja kivaa alkanutta viikkoa kaikille!

Oltiin siis kaksi viime viikkoa synnärillä ja tänään meillä alkoi viikot pelätyssä ja odotetussa casualtyssä eli päivystyksessä :D Synnäriä tulee kyllä ikävä - molemmat tykättiin siitä tosi paljon ja varmasti mennään vielä tekemään vuoroja sinne. Se oli todella opettavainen ja antoisa kokemus - varsinkin, kun siihen liittyvää teoriaa ei vielä ole pohjalla, vaan kaikki opittiin siellä!


Neksu haluaakin jakaa yhden ikimuistoisimmista kokemuksista synnäriltä viime viikolta; Oltiin menty töihin synnärille iltavuoroon minä, Miia, Janika ja Pauliina ja saman kaavan mukaisesti olimme kaikki vähän erillään toisistamme eri hoitajien mukana. Mun kanssa työparina työskentelevä hoitaja sanoi että seuraava synnyttäjä joka tuodaan saliin on meidän potilas ja että minä saan hoitaa ekan synnytykseni, toki hänen ohjeistuksella. Olin innoissani, koska tiesin että pääsisin kokemaan jotain mitä sairaanhoitajat suomessa eivät pääse tekemään. Noh, meille tuli potilas joka oli nuori nainen, muistaakseni iältään 17v ja joka oli vain raskausviikolla 26. Hänelle oli alkanut koulussa tulemaan kovia supistuksia ja runsasta vuotoa. Hänet tuotiin suoraan meidän luokse saliin. Otin häneltä vitaalit ja tunnustelin kohdunsuuta. Kutsuimme lääkärin paikalle ja hän ultrasi potilaan ja ultran mukaan kaikki olisi ok. Potilas oli erittäin kivulias ja kalpea. Lääkäri oli erittäin inhottava potilaalle, hän kyseli "oletko ottanut huumeita tai alkoholia?", potilaan vastattua "ei", lääkäri sanoi "yeah right" ja katsoi minuun päin nauraen. Kun potilas voihki kivusta lääkäri totesi minulle "katso, nyt näet kuinka hän esittää että on muka kipeä" Tämän jälkeen lääkäri totesi ettei lapsi ole syntymässä pitkään aikaan. Noh lääkärin lähdettyä pois, minä ja työparini käytiin hoitajien kansliassa ja menimme takaisin saliin (halusin mitata vitaalit uudelleen koska vointi ei vakuuttanut) ja mitä minä näin; naisen alapäässä näkyi pieni päälaki! Samassa lapsivesi + muut eritteet lensi seiniä pitkin. Hoitaja huudahti minulle että "ota vauva vastaan" ja minähän otin. Kun sain pienen poikavauvan pihalle hän makasi käsissäni elottomana. Pieni poika painoi kilon. Huusimme lääkärin paikalle ja hän otti vauvan ja vei viereiseen huoneeseen elvytettäväksi. Minä seurasin järkyttyneenä perässä ja pääsin sielläkin tositoimiin; avustin elvytystä painelemalla elvytyspaljetta ja lääkäri hoiteli painelun. Tätä kesti kauan aikaa, ajantaju oli niin hukassa silloin etten ole varma kauan siinä oltiin. Vaihdettiin jonkin ajan päästä uudet ihmiset jatkamaan elvytystä. Hetken päästä menin katsomaan tilannetta ja huomasin että vauvaa edelleen ventiloidaan ja hän sätki ja välillä liikutteli varpaitaan, ei kuitenkaan ollut tajuissaan. Siitä hetkeä myöhemmin kuulin että vauva siirretään jatkohoitoon Central hospitaliin, vauvan ennustetta selviytyykö hän vai ei, ei osattu sanoa..
En tiedä oikein vieläkään miten kuvailisin tätä tapahtumasarjaa..oli ainakin todella pysäyttävä. Kauheinta oli se miten suurin osa lääkäreistä oli niin välinpitämättömiä..se ettei lääkäri uskonut naisen kipuja vaan naureskellen sanoi minulle kuinka hän esittää ne..tai se kuinka vauvaa elvyttäessä lääkärit vitsailivat ja naureskelivat jollekin täysin mitättömälle asialle vaikka meidän vieressä oli pieni vauva joka taisteli hengestään! En pysty ymmärtämään miten täällä suhtaudutaan näin kepeästi näin vakaviin asioihin..Onneksi hoitajaparini oli ihana ja tsempattiin toisiamme lopuksi. Tätä kokemusta en unohda koskaan. -Neksu

Tää kyltti oli kiva nähdä aina töihin tullessa, koska tiesi että saa taas päivän viettää äitien ja vauvojen kanssa, nyt me vipelletään vaan siitä ohi, vilkutellaan hoitajille ja jatketaan matkaa casualtyyn

Jotkut saattaa nyt ajatella, miksi me pelättiin yllämainittua päivystykseen menoa? Noh, meillä ei ole kaikkia siihen liittyviä teorioita vielä käyty ja kumpikaan ei ole koskaan tätä ennen työskennellyt sairaalassa. Ei siis ole niin vahvaa teoria tietämystä tai kädentaitoja mitä toivottaisiin, että olisi kun täällä työskentelee. Kaiken tietysti voi myös oppia täällä, mutta olisi kivempi olla hieman varmempi tuollaisessa paikassa. Ekasta päivästä jäi kyllä ihan hyvä mieli, oltiin osa päivästä pitämässä sairaanhoitajan vastaanottoa, johon potilaat tulee ensiksi ja siellä tutkitaan vaivat, mitataan vitaalit (eli esimerkiksi pulssi, verenpaine, lämpötila, happisaturaatio jne.) ja kirjataan kaikki heidän passiinsa ylös. Passi on siis paperinen vihko johon on kirjattu kaikki heidän käynnit ja mitä niillä käynneillä on tehty ja siinä pitää myös olla leima, että potilas on maksanut käyntinsä tai emme voi hoitaa häntä. Tiestysti jossain kriittisissä tilanteissa juoksemme tiskille hakemaan leiman potilaan passiin, jossa lukee, että ei maksettu, maksavat varmaan sitten ensi kerralla molemmat? 

Osan päivästä vietimme päivystyksen keskellä emergency areassa, johon tulee huonokuntoisimmat potilaat, eli esimerkiksi lähes kaikki, jotka tulevat ambulanssin kyydillä sairaalaan. Aamuvuorot ovat rauhallisempia kuin illat ja yöt, mutta kyllä kerettiin tänään jo vaikka minkälaiseen vaivaan törmäämään: yhdellä miehellä oli oireiden mukaan melko varmasti tuberkuloosi (mutta emme tietenkään voi antaa diagnooseja, joten lähetimme hänet lääkärin jonoon. Ja me taas tietysti olimme ilman maskia töissä - lisää jännitystä elämään), yksi nainen oli joutunut pahoinpidellyksi, yksi mies oli pyörtynyt töissä, yksi vanha rouva oli yön aikana laskenut alleen ja ollut aamulla ihan muissa maailmoissa, emmekä vieläkään saaneet häneen mitään kontaktia, yhdellä 1,5 vuotiaalla lapsella oli kaulassa todella iso kasvain, yksi nainen oli tehnyt viime viikolla abortin, mutta edelleen vuoti runsaasti, yksi pieni lapsi oli vajaa viikko sitten lopettanut syömisen, monella potilaalla oli kovat vatsakivut jne... Onneksi meillä oli ensihoitaja opiskelija Janika meidän oppaana niin ei pyöritty siellä kuin päättömät kanat vaan heti päästiin vähän jyvälle miten hommat siellä hoidetaan.

Tässä muutamia kuvia mitä aamulla pikaisesti kerkesin ottamaan. Oli hieman hankala kuvailla, kun oli niin paljon potilaita jokapuolella.

Tämä vika kuva on tavallisesta varasto huoneesta, johon viedään kaikki päivystyksessä kuolleet odottamaan hakua ruumishuoneelle. Ruumiit voivat odottaa siellä useita tuntejakin.

Noniin ja sitten ennen kun kerron meidän mukavasta viikonloppu reissusta niin on pakko hieman avautua. :D Olemme muutamilta ihmisiltä saaneet kuulla tässä parin viikon aikana säännöllisen epäsäännöllisesti, että jotkut ihmiset kovasti päivittelevät, että käymmekö ollenkaan töissä, kun meillä on esimerkiksi somessa niin paljon kuvia vapaa-ajalta?! Haluaisin tietää kuinka moni hoitaja viettää päivät kuvaillen työtänsä ja voisin kyllä sanoa, että me varmasti kuvataan meidän työpäiviä monta kertaa enemmän, kun keskiverto hoitaja (mutta vain täällä Namibiassa, koska saamme aina luvat tätä blogia varten). Myös meillä hoitajilla on normaali määrä vapaa-aikaa työpäivän jälkeen sekä normaalit vapaapäivät ja, jos teet enemmän töitä = saat enemmän vapaata. Myös, kun olet käyttänyt todella paljon rahaa, jotta voit työskennellä ilmaiseksi toisella puolella maapalloa niin haluaa kaiken mahdollisen vapaa-ajan käyttää kaiken uuden kokemiseen ja näkemiseen, eikä lemppari sarjan katsomiseen Netflixistä. Kyllä ihan samalla tavalla me Suomessakin laitamme kuvia pelkästään vapaa-ajasta, koska töissä emme voi kuvailla ja kertoa työn tapahtumia somessa. Miksi se sitten on outoa, jos jaamme täällä kuvia mitä kaikkea teemme vapaa-ajalla? En usko, että kovinkaan moni päivittelee somessa työasioitan (ainakaan, jos haluaa pitää työpaikkansa). Ihan normaalisti kuitenkin teemme ruokaa ja pesemme pyykkiä täällä, en vaan koe tarpeelliseksi laitaa niistä kuvia someen :D

Toki ymmärrän, että jotkut ovat tosi kiinnostuneita kaikesta meidän työhön liittyvästä, eivätkä niinkään siitä millainen safari on Etelä Afrikassa, mutta yritetään mahdollisimman laajasti kertoa kaikesta meidän elämästä täällä, koska tässä on myös kuulumiset meidän läheisille helpottamaan soittelu ja tekstari rumbaa :D Ja varmasti monet tänne tulevat vaihtarit hyötyvät kaikista arjen jutuista mitä tänne kirjotellaan. Mutta ihana huomata miten monia kiinnostaa meidän elämä täällä ja kiva kun luette meidän juttuja niin ahkerasti! Vaikka elää niin omassa kuplassa täällä niin on kiva aina muistaa, että se normaali elämä odottaa Suomessa.

Tässä kuva musta, Neksusta ja Janikasta meidän ensimmäisen sektion jälkeen. Käydään ainakin joskus siis töissä;)

Noniin eli sitten meidän viikonloppu reissuun. Lennettiin siis Janikan ja Neksun kanssa Windhoekista Walvis bayhyn. Se on satamakaupunki Namibiassa ja oli iiiihanaa päästä taas meren ääreen. Olimme siellä ihanassa hotellissa nimeltä house 1932 yötä ja emme ole kyllä koskaan saaneet missään näin sydämmellistä palvelua, kun tämän kaupungin asukkailta. Sekä hotellin henkilökunta, että taxikuskit ja kaikki ihmiset kohtelivat meitä kuin perhettä ja olikin tosi haikeat jäähyväiset sunnuntaina. Jos siis suunnittelet reissua Walvis bayhyn tai Swakopmundiin niin ehdottomasti iso suositus tälle hotellille! He myös etsivät opiskelijaa heille harjoitteluun, jolla on kokemusta nettisivujen teosta, joten laittakaa viestiä, jos haluatte työskennellä Namibiassa :D

Lentokoneessa - oli hurja 30 minuutin lento :D

Meidän huone, Janika ja Neksu heti testaamassa sänkyjä ;D

Ekana iltana käytiin tässä ravintolassa syömässä. Oli kyllä tosi hyvää ruokaa ja tosi hyvä palvelu! :) Ravintola on nimeltään The Raft ja se oli ihan kävelymatkan päässä meidän hotellista. Tätä ravintolaa pidetään alueen parhaana ravintolana ja oli kyllä ihana syödä illallista pitkän kaavan mukaan ja katsella delfiinejä, hylkeitä, pelikaaneja ja flamingoja uiskentelemassa ihan vieressä.

Seuraavana päivänä mentiin mönkkäriajelulle Namib aavikolle ja sen isoille dyyneille. Se oli pelottava, mut upea kokemus! Tämä aavikko on vanhin aavikko - se on syntynyt noin 80 miljoonaa vuotta sitten. Ajettiin myös paikkaan, jossa meri kohtaa aavikon. Alkuun oltiin aika kauhuissaan, kun piti mennä niin jyrkkiä dyynejä ylös ja alas, mutta parin tunnin ajelun aikana alkoi luottamaan mönkkäriin sen verran, että pystyi vain nauttimaan maisemista.

Samalla aavikolla, oli muuten hankala hyppiä, kun oli niin upottavaa hiekkaa :D

Näissä maisemissa ajeltiin ympäriinsä, eikä kyllä yhtään kyllästyttänyt hiekan näkeminen! Iltapäivällä käytiin uudessa ostoskeskuksessa tsekkaamassa black friday tarjoukset, mutta kerrankin shoppailtiin tosi hillitysti.

Seuraavana päivänä mentiin risteilylle ja heti alkuun meidän laivaan alkoi lentelemään pelikaaneja. Ne oli kyllä tosi röyhkeitä ja yksi lensi suoraan meitä päin ja jäi istumaan meidän olkapäiden päälle.

Matkalla oli tarjolla skumppaa ja ihania cocktail ruokia, kuten ostereita. Nähtiin paljon delfiinejä sekä muutama hylje päätti kesken ajelun hypätä meidän veneeseen :D Ihania otuksia, tulee jotenkin koira kyllä mieleen ilmeistä ja eleistä.

Nähtiin myös siellä mola-mola kaloja. Nää on siis tosi isoja (ja oudon näköisiä) kaloja, vaikka kuvasta sitä ei ehkä huomaa!

Risteilyltä suoraan lähdettiin Swakopmundiin, joka on kaupunki ihan Walvis bayn lähellä (noin 25km päässä).

Kierreltiin meidän ihanan oppaan kanssa pitkin kaupunkia muutama tunti ja käytiin golf klubilla syömässä. Siellä makoili vaan keskellä kenttää hyppyantilooppeja! Illalla mentiin taas illalliselle pitkän kaavan mukaan Flamingo villaan ja oli kyllä taas ihanat ruoat.

Seuraavana aamuna olikin aika palata takaisin Windhoekiin, mutta onneksi hotellin omistaja ennen lähtöä vinkkasi, että vieressä on joulumarkkinat! Sinne juostiin Neksun kanssa pää kolmantena jalkana ja ostettiin kassit täyteen joulukamaa. No, ainakin tuettiin paikallista :D Oli ihanaa fiilistellä joulumusiikkia ja hiplailla erilaisia koristeita. Tänään myös, kun taxilla tultiin töistä kotiin niin kuski soitti meille ihania joululauluja! Jos olisin nyt Suomessa niin olisin kyllä jo kuukauden kuunnellut jouluradiota, täällä ei vaan meinaa samalla tavalla saada joulufiilistä, vaikka käytiin leffateatterissa katsomassa joululeffakin. Kyllä me Neksun kanssa vielä jotkut pikkujoulut pidetään ennen lähtöä. Meillä on molemmilla myös joulukalenterit, jotka päästää avaamaan jo ylihuomenna. Ne on meidän aamukalenterit ja ylihuomenna siis on enää 24 päivää siihen, että tullaan kotiin!

Siellä on kuulemma jo liukasta, joten ajakaa turvallisesti! Me käydään nukkumaan, kun huomenna taas 5.40 herätys töihin. Hyvää yötä ja nauttikaa tästä ihanasta ajasta ennen joulua! :)

-Miia