Me tullaan kotiin!
Moikka! :)
Tuntuupa oudolta kirjoittaa tätä tod.näk viimeistä blogi-kirjoitusta! Me lähdetään Miian kanssa huomenna kotiin!! En meinaa käsittää sitä!
Maanantaina tultiin meidän Zimbabwe-Sambia-reissulta takaisin ja oltiin niin kuolleita, ei jaksettu tehdä mitään. Tiistaina käytiin vikaa kertaa meidän suosikki ostarilla The Grove Mallilla. Kävin värjäyttämässä tyvikasvun pois koska se on täällä tooosi paljon halvempaa kuin suomessa. Tyvivärin hinnaksi tuli 30e. Kierreltiin muutama kauppa vielä viimeistä kertaa läpi ja fiilisteltiin. Ja okei, ostettiin yks viinipullo, mutta vaan sen takia että löydettiin vihdoinkin meidän lemppariviini, jota ollaan Walvis Baysta lähtien etsitty! :D
Keskiviikko päivä istuttiin melkein kuusi tuntia kampaajan luona kun Miia otti takaisin hänellä aiemmin olleet letit. Minä otin sivuletit. Tämän jälkeen käytiin lounaalla ja tultiin fiilistelemään altaalle auringonlaskua ja juomaan viiniä....
Tänään, meidän vikana päivänä!!! Ollaan otettu aurinkoa altaalla ja yritetty saada jotain rusketusta pintaan, mutta tuntuu että ollaan yhtä valkoisia kuin tänne tullessa :D Auringon oton jälkeen alkoi armoton pakkaaminen ja ahdistuminen siitä...Miten kaikki tavarat mahtuu??
Ei jaksettu kauhean kauaa pakata kun lähdettiin syömään viimeistä illallista Joe's Beerhouseen ja ai että kun oli taas hyvää. Kiitos <3
Vikaa kertaa taxissa täällä, jeij! :)
Miia lupailikin että kirjoitan jotain töihin liittyvää, joten mietin että jos kirjoittaisin jokaisesta osastosta jossa ollaan työskennelty hyvät ja huonot jutut. (en rupea niin yksityiskohtaisesti kertomaan mitä kaikkea tehtiin koska ollaan edellisiin blogipostauksiin kirjoitettu töistä, joten ei tuu sitte toistettua juttuja)
Eli me aloitettiin Miian kanssa gynekologiselta osastolta ja pääasiassa mitä me siellä tehtiin oli avustaminen aborteissa. Meidät otettiin niin hyvin vastaan siellä! Oltiin ihan paniikissa kun mentiin sinne koska moni oli pelotellut meitä ettei meitä oteta hyvin vastaan ja ettei meille tyyliin puhuta mitään ym. Mutta miten kävikään, kaikki oli niin ihania ja mukavia meitä kohtaan! Yksi hoitajakin sanoi meille "Terve" kun kuuli että ollaan suomalaisia. Siellä me työskenneltiin ainoastaan lääkäreiden kanssa koska he tarvitsi apua aborttien kanssa. Opittiin silloin jo ihan älyttömästi. Ja meidän mieleen sieltä jäi ehdottomasti ihana lääkäri nimeltä Hilma! Hilma laittoi meidät töihin ja oli ihan super mukava ja kiltti meille.
Inhottavinta gynellä oli se kun raiskatut naiset tulivat vastaanotolle aborttiin ja he saivat kivunlievitykseksi 400mg ibuprofeiinin ja samantien aborttia alettiin tekemään. Eihän se auttanut yhtään mitään ja naiset voihkivat kivuissaan ja itkivät. Itse et voinut oikein mitään tehdä kun yrittää jotenkin lohduttaa heitä. Gyne oli toisaalta tosi raju osasto aloittaa, mutta toisaalta taas tosi hyvä. Ei huonoimmasta päästä ollenkaan.
Gynen jälkeen työskenneltiin leikkaussalissa ja voi morjens miten tylsää se oli. Saimme avustaa ihan tosi vähän hoitajia/lääkäreitä siellä, suurimmaksi osaksi vain seurasimme leikkauksia. Leikkaukset oli tosi mielenkiintoisia, mutta olisi ollut tosi kiva päästä tekemään enemmän.
Aseptiikkaa oli hurja seurata, sillä sellaista ei oikein tunnettu. Steriilit pakkaukset avattiin ihan miten sattuu ja steriilejä hanskoja paukuteltiin menemään ihan miten haluttiin. Myös se että salissa oli aina "avoimien ovien päivä", eli jokainen ovi oli aina auki ja ihmisiä vaelteli salista saliin ilman päämäärää. Minä näin myös hiiren vaeltamassa käytävällä, ehkä se oli steriiili hiiri? Torakoita valteli myös paljon, sekä itikat eivät jättäneet missään vaiheessa rauhaan. Leikkurissa ei myöskään ollut ketään mieleenpainuvaa hoitajaa/lääkäriä koska kommunikointi heidän kanssaan oli niin vähäistä.
Täällä tuli paljon ajatuksia "noin ei tehtäis ikinä suomessa".
Leikkaussalin jälkeen pidettiin syysloma ja aloitettiin työt synnärrillä eli mammiksella.
Tämä oli ehdottomasti paras osasto missä ollaan oltu tämän 3 kuukauden aikana! Täällä ei enää työskennelty pareittain Miian kanssa, vaan erikseen omien ohjaajien kanssa. Ohjaajina toimivat yleensä paikalliset opiskelijat. Oli hienoa nähdä konkreettisesti se miten synnytys etenee, näitä opintojahan ei oltu ehditty käydä vielä koulussa. Täällä pääsin itse hoitamaan synnytyksen, joka oli kamala, mutta samalla erittäin opettavainen ja mielenpainuva. En edelleenkään tiedä selvisikö pieni vauva ja mitä äidille nyt kuuluu..
Synnärillä meidän ilona pyöri myös välillä ihana Hilma-lääkäri! Hän aina huuteli meidän perään käytävillä jos vain bongasi meidät. Aivan ihana ihminen.
Synnärillä päästiin eniten tekemään asioita ja saimme paljon vastuuta, täälläkin meidät otettiin kivasti vastaan ja kyseltiin aina mihin vuoroon tullaan seuraavaksi.
Kuitenkin, oli kauheaa nähdä se miten äitejä kohdeltiin..Lyötiin ja huudettiin jos äiti ei meinannut jaksaa ponnistaa tai oli ihan järkyttävissä kivuissa.. Ei onniteltu äitiä vaan kärrättiin heti seuraavaan paikkaan pois silmistä. Kivunlievitystä ei ollut, äideille ei kerrottu jos jokin oli vialla, esim vauvan voinnissa. Suurimmalla osalla ei ollut miestä/perheenjäseniä tukemassa vaan he olivat aika lailla yksinään. Suurimmalla osalla oli myös HIV ja osalla tuberkuloosi.
Synnärin jälkeen työskenneltiin loppuaika pelätyssä päivystyksessä. Päivystys oli hieman turhauttava paikka. Toki meillä oli kädet täynnä töitä koko ajan mutta turhauttavaa siitä teki se ettei meillä aina ollut oikeita välineitä potilaiden hoitoon ja se ettei oikeastaan voitu tehdä paljoa potilaan hyväksi. Olimme suurimman osan ajasta pitämässä sairaanhoitajan vastaanottoa ja jos hyvä tuuri kävi meillä oli tarvittavat välineet jo valmiina, mutta usein saatiin kissojen ja koirien kanssa etsiä päivystystä ympäri että saataisiin edes verenpainemittari jostain! Ja toimiva vielä. Monella hoitajalla oli omat kuumemittarit mukana, joten sitä ei yleensä löytynyt vastaanotolta vaan saatiin joltain se lainattua.
Työ vastaanotolla oli kiireistä, jonoa oli, mutta ei pystytty siinä paljoa tekemään potilaan hyväksi. Siinä vaan tsekattiin kuinka kiireellinen potilaan tilanne oli; lähetetäänkö hänet lääkärin jonoon jossa hän tod.näk odottaa lääkäriin pääsyä monta tuntia, vai suoraan lääkärille vai "dance floor:ille" johon menevät todella kriittiset tapaukset vai mitä teet? Vastaanotolla myös kielimuuri tuli useasti ongelmaksi.
Päivystys oli opettavainen paikka, mutta ei meidän lemppari.
Tässä mie vikaa päivää töissä Katuturan sairaalassa! Oi mikä onni!
Ja Miia, onnellinen on hänkin.
Katuturan sairaala on kyllä opettanut tosi paljon. Kohtaamiset potilaiden kanssa ovat olleet mieleenpainuvia sekä kulttuurierot eivät ikinä unohdu. Katuturassa ei kyllä parasta mahdollista hoitoa potilas saa ja potilas ei todellakaan ole se tärkein. Tämä on ollut järkyttävä asia ymmärtää ja todistaa. Kiitos Katuturan sairaala!
Kiitos myös ihana Home Of Good Hope!! Jätettiin tosi monta kassia vaatteita ja kenkiä heille, samoin kaikki ruuat mitä meiltä jäi syömättä. On haikeaa ajatella ettei enää nähdä toisiamme, todennäköisesti. Lasten ilo, aikuisten panostus koko paikkaa kohtaan oli huikeaa. Siellä ollessamme tuntui että meistä välitettiin ja meidät muistettiin.
Ja kiitos teille kaikille ihanille lukijoille jotka ootte jaksaneet lukea näitä meidän höpötyksiä täällä! On ollut ilo huomata kuinka paljon meillä on ollut lukijoita! Kiitos superisti!! <3
Huomenna lähdetään klo. 10 Kentonin kyydillä lentokentälle ja lento kotiinpäin lähtee klo. 12.55!
Ihanaa joulua kaikille!! <3
ps. Kynitty Ransu-poika jota tullaan ikävöimään eniten.
-Neksu
Tuntuupa oudolta kirjoittaa tätä tod.näk viimeistä blogi-kirjoitusta! Me lähdetään Miian kanssa huomenna kotiin!! En meinaa käsittää sitä!
Maanantaina tultiin meidän Zimbabwe-Sambia-reissulta takaisin ja oltiin niin kuolleita, ei jaksettu tehdä mitään. Tiistaina käytiin vikaa kertaa meidän suosikki ostarilla The Grove Mallilla. Kävin värjäyttämässä tyvikasvun pois koska se on täällä tooosi paljon halvempaa kuin suomessa. Tyvivärin hinnaksi tuli 30e. Kierreltiin muutama kauppa vielä viimeistä kertaa läpi ja fiilisteltiin. Ja okei, ostettiin yks viinipullo, mutta vaan sen takia että löydettiin vihdoinkin meidän lemppariviini, jota ollaan Walvis Baysta lähtien etsitty! :D
Keskiviikko päivä istuttiin melkein kuusi tuntia kampaajan luona kun Miia otti takaisin hänellä aiemmin olleet letit. Minä otin sivuletit. Tämän jälkeen käytiin lounaalla ja tultiin fiilistelemään altaalle auringonlaskua ja juomaan viiniä....
Tänään, meidän vikana päivänä!!! Ollaan otettu aurinkoa altaalla ja yritetty saada jotain rusketusta pintaan, mutta tuntuu että ollaan yhtä valkoisia kuin tänne tullessa :D Auringon oton jälkeen alkoi armoton pakkaaminen ja ahdistuminen siitä...Miten kaikki tavarat mahtuu??
Ei jaksettu kauhean kauaa pakata kun lähdettiin syömään viimeistä illallista Joe's Beerhouseen ja ai että kun oli taas hyvää. Kiitos <3
Miia lupailikin että kirjoitan jotain töihin liittyvää, joten mietin että jos kirjoittaisin jokaisesta osastosta jossa ollaan työskennelty hyvät ja huonot jutut. (en rupea niin yksityiskohtaisesti kertomaan mitä kaikkea tehtiin koska ollaan edellisiin blogipostauksiin kirjoitettu töistä, joten ei tuu sitte toistettua juttuja)
Eli me aloitettiin Miian kanssa gynekologiselta osastolta ja pääasiassa mitä me siellä tehtiin oli avustaminen aborteissa. Meidät otettiin niin hyvin vastaan siellä! Oltiin ihan paniikissa kun mentiin sinne koska moni oli pelotellut meitä ettei meitä oteta hyvin vastaan ja ettei meille tyyliin puhuta mitään ym. Mutta miten kävikään, kaikki oli niin ihania ja mukavia meitä kohtaan! Yksi hoitajakin sanoi meille "Terve" kun kuuli että ollaan suomalaisia. Siellä me työskenneltiin ainoastaan lääkäreiden kanssa koska he tarvitsi apua aborttien kanssa. Opittiin silloin jo ihan älyttömästi. Ja meidän mieleen sieltä jäi ehdottomasti ihana lääkäri nimeltä Hilma! Hilma laittoi meidät töihin ja oli ihan super mukava ja kiltti meille.
Inhottavinta gynellä oli se kun raiskatut naiset tulivat vastaanotolle aborttiin ja he saivat kivunlievitykseksi 400mg ibuprofeiinin ja samantien aborttia alettiin tekemään. Eihän se auttanut yhtään mitään ja naiset voihkivat kivuissaan ja itkivät. Itse et voinut oikein mitään tehdä kun yrittää jotenkin lohduttaa heitä. Gyne oli toisaalta tosi raju osasto aloittaa, mutta toisaalta taas tosi hyvä. Ei huonoimmasta päästä ollenkaan.
Gynen jälkeen työskenneltiin leikkaussalissa ja voi morjens miten tylsää se oli. Saimme avustaa ihan tosi vähän hoitajia/lääkäreitä siellä, suurimmaksi osaksi vain seurasimme leikkauksia. Leikkaukset oli tosi mielenkiintoisia, mutta olisi ollut tosi kiva päästä tekemään enemmän.
Aseptiikkaa oli hurja seurata, sillä sellaista ei oikein tunnettu. Steriilit pakkaukset avattiin ihan miten sattuu ja steriilejä hanskoja paukuteltiin menemään ihan miten haluttiin. Myös se että salissa oli aina "avoimien ovien päivä", eli jokainen ovi oli aina auki ja ihmisiä vaelteli salista saliin ilman päämäärää. Minä näin myös hiiren vaeltamassa käytävällä, ehkä se oli steriiili hiiri? Torakoita valteli myös paljon, sekä itikat eivät jättäneet missään vaiheessa rauhaan. Leikkurissa ei myöskään ollut ketään mieleenpainuvaa hoitajaa/lääkäriä koska kommunikointi heidän kanssaan oli niin vähäistä.
Täällä tuli paljon ajatuksia "noin ei tehtäis ikinä suomessa".
Leikkaussalin jälkeen pidettiin syysloma ja aloitettiin työt synnärrillä eli mammiksella.
Tämä oli ehdottomasti paras osasto missä ollaan oltu tämän 3 kuukauden aikana! Täällä ei enää työskennelty pareittain Miian kanssa, vaan erikseen omien ohjaajien kanssa. Ohjaajina toimivat yleensä paikalliset opiskelijat. Oli hienoa nähdä konkreettisesti se miten synnytys etenee, näitä opintojahan ei oltu ehditty käydä vielä koulussa. Täällä pääsin itse hoitamaan synnytyksen, joka oli kamala, mutta samalla erittäin opettavainen ja mielenpainuva. En edelleenkään tiedä selvisikö pieni vauva ja mitä äidille nyt kuuluu..
Synnärillä meidän ilona pyöri myös välillä ihana Hilma-lääkäri! Hän aina huuteli meidän perään käytävillä jos vain bongasi meidät. Aivan ihana ihminen.
Synnärillä päästiin eniten tekemään asioita ja saimme paljon vastuuta, täälläkin meidät otettiin kivasti vastaan ja kyseltiin aina mihin vuoroon tullaan seuraavaksi.
Kuitenkin, oli kauheaa nähdä se miten äitejä kohdeltiin..Lyötiin ja huudettiin jos äiti ei meinannut jaksaa ponnistaa tai oli ihan järkyttävissä kivuissa.. Ei onniteltu äitiä vaan kärrättiin heti seuraavaan paikkaan pois silmistä. Kivunlievitystä ei ollut, äideille ei kerrottu jos jokin oli vialla, esim vauvan voinnissa. Suurimmalla osalla ei ollut miestä/perheenjäseniä tukemassa vaan he olivat aika lailla yksinään. Suurimmalla osalla oli myös HIV ja osalla tuberkuloosi.
Synnärin jälkeen työskenneltiin loppuaika pelätyssä päivystyksessä. Päivystys oli hieman turhauttava paikka. Toki meillä oli kädet täynnä töitä koko ajan mutta turhauttavaa siitä teki se ettei meillä aina ollut oikeita välineitä potilaiden hoitoon ja se ettei oikeastaan voitu tehdä paljoa potilaan hyväksi. Olimme suurimman osan ajasta pitämässä sairaanhoitajan vastaanottoa ja jos hyvä tuuri kävi meillä oli tarvittavat välineet jo valmiina, mutta usein saatiin kissojen ja koirien kanssa etsiä päivystystä ympäri että saataisiin edes verenpainemittari jostain! Ja toimiva vielä. Monella hoitajalla oli omat kuumemittarit mukana, joten sitä ei yleensä löytynyt vastaanotolta vaan saatiin joltain se lainattua.
Työ vastaanotolla oli kiireistä, jonoa oli, mutta ei pystytty siinä paljoa tekemään potilaan hyväksi. Siinä vaan tsekattiin kuinka kiireellinen potilaan tilanne oli; lähetetäänkö hänet lääkärin jonoon jossa hän tod.näk odottaa lääkäriin pääsyä monta tuntia, vai suoraan lääkärille vai "dance floor:ille" johon menevät todella kriittiset tapaukset vai mitä teet? Vastaanotolla myös kielimuuri tuli useasti ongelmaksi.
Päivystys oli opettavainen paikka, mutta ei meidän lemppari.
Katuturan sairaala on kyllä opettanut tosi paljon. Kohtaamiset potilaiden kanssa ovat olleet mieleenpainuvia sekä kulttuurierot eivät ikinä unohdu. Katuturassa ei kyllä parasta mahdollista hoitoa potilas saa ja potilas ei todellakaan ole se tärkein. Tämä on ollut järkyttävä asia ymmärtää ja todistaa. Kiitos Katuturan sairaala!
Kiitos myös ihana Home Of Good Hope!! Jätettiin tosi monta kassia vaatteita ja kenkiä heille, samoin kaikki ruuat mitä meiltä jäi syömättä. On haikeaa ajatella ettei enää nähdä toisiamme, todennäköisesti. Lasten ilo, aikuisten panostus koko paikkaa kohtaan oli huikeaa. Siellä ollessamme tuntui että meistä välitettiin ja meidät muistettiin.
Ja kiitos teille kaikille ihanille lukijoille jotka ootte jaksaneet lukea näitä meidän höpötyksiä täällä! On ollut ilo huomata kuinka paljon meillä on ollut lukijoita! Kiitos superisti!! <3
Huomenna lähdetään klo. 10 Kentonin kyydillä lentokentälle ja lento kotiinpäin lähtee klo. 12.55!
Ihanaa joulua kaikille!! <3
-Neksu
Kommentit
Lähetä kommentti