Viikonlopun kuulumiset
Moikka!
Täällä ollaan oltu nyt kaksi yötä ja kaikenlaista ehditty tekemään :)
Eilen aamulla heräilimme rauhassa ja kokkailimme hieman aamupalaa; omelettia, kahvia ja leipää. Syötiin ihanassa auringonpaisteessa ja mietittiin päivän ohjelmaa. Oltiin kuultu että täällä Windhoekissa on muutamia ostoskeskuksia, mutta yksi on ylitse muiden; The Grove Mall Of Namibia. Päätimme siis matkata sinne kera eh-opiskelija Matiaksen. Taksin saaminen sinne ei ollut vaikeaa, täällä taksit tööttäilevät mikäli voivat ottaa kyytiin. Meille oli neuvottu ettei saa mennä sellaisen taksin kyytiin missä on jo muita ihmisiä. Saimme luotettavan taksin bongattua ja matkasimme ostoskeskukselle noin 15 min. Hintaa kyydille tuli n. 1.5 e per nokka.
Ostoskeskus oli tosi hieno ja siellä oli eri hintatason kauppoja. Guess-liike ym. muita merkkiliikkeitä löytyi yllin kyllin, mutta löytyi myös sellaisia joiden hinta ei hirvittänyt! Ostimme Miian kanssa aika paljon kaikkea....ehkä vähän liikaakin.
Löysimme myös ihan oikeasti tarpeellisiakin asioita, mm powerpankin, wc-paperia ja wc-hajustimen :D
Kävimme myös juomassa välipala-drinksut hulppean näköisessä paikassa ja olihan se pakko ottaa selfie tilanteesta!
Ostarissa vietimme aikaa yhteensä kuusi tuntia. Siellä oli niin paljon ihania kauppoja ja käytiinhän me syömässäkin jossain burgeri-mestassa. Ruoka on täällä hyvää, kaikille löytyy kaikkea.
Vihdoin ja viimein kun olimme valmiit lähtemään ostarilta, kysyimme vartijalta luotettavaa taksia ja hän vinkkasikin meille semmoisen. Pääsimme siis kotiin turvallisesti ja taksimatka oli jälleen erittäin halpa. Illalla tilasimme muiden vaihtareiden kanssa (norjalaisten ja ruotsalaisten) kanssa pitsaa, joka oli liian tulista minun makuuni.
Kuumaa täällä on, päivittäin lämpo huitelee siinä +32-+34 asteen korvissa. Aurinko paistaa.
Tänään me oltiin niin laiskoja että käytiin aamulla vaan hyvin pienellä kävelyllä lähikaupassa ostamassa prepaid-liittymät puhelimiin. Tämän jälkeen menimme meidän uima-altaalle makoilemaan ja siinä vierähtikin kuusi tuntia. :D Ehkä saatiin jotain väriä pintaan.. Oli kyllä kiva vaan olla, kuunnella musiikkia spotifysta ja lueskella. Miia teki meille myös hyvää ruokaa, hänen ansiostaan emme elä täällä nälässä. ;)
Nyt ilta on mennyt koulujuttuja tehdessä, netti on välillä tuskallisen hidas, joten se tuo hieman haastavuutta peliin. Huomenna menemme yliopistolle tapaamaan meidän vastuuhenkilöä Louisea joka toivottavasti kertoo meille hyviä uutisia liittyen viisumeihin sekä saamme tietää miten työkuviot lähtee rullaamaan eteenpäin.
Heippa!
-Neksu

Kommentit
Lähetä kommentti