Ennen lähtöä

Moikka ja tervetuloa!
Aateltiin ekana vähän kertoa meijän fiiliksiä näin kuukautta ennen lähtöä ja mitä kaikkea vaatii, että pääsee lähtemään. Ensinnäkin, alettiin puhumaan jo 2017 syksyllä, kun tutustuimme toisiimme koulussa, että olisipa kiva suorittaa joku harkka ulkomailla. Ajattelimme ajankohdaksi 2019 kevättä, koska opintomme olisi silloin jo hyvässä vauhdissa ja kädentaitomme jo jotenkin kehittyneet. Maaliskuussa 2018 kuitenkin elämäntilanteestamme johtuen päätimme, että olisikin parempi lähteä jo 2018 syksyllä, mutta koska hakuaika oli jo umpeutunut niin jouduimme kiireen vilkkaan ottamaan yhteyttä kansainvälisyys koordinaattoriin. Onneksi saimme kaiken järjestymään niin nopeasti (kiitos pomot opintovapaasta!!:)) ja Windhoekin yliopistosta tuli hyväksytty päätös.

Hyväksymisen jälkeen tulikin luultavasti koko vaihdon ikävin osuus eli paperityöt. Monen moista lappua piti täyttää englanniksi ja lähettää ja viedä eri paikkoihin. Pahin ja vaikein niistä oli ehdottomasti viisumi hakemus ja tämä aiheuttaa edelleen harmaita hiuksia, koska visan piti tulla viimeistään 12 viikon kuluessa, mutta huomenna on 12 viikkoa kulunut eikä visoista ole vieläkään kuulunut. Hoidimme visan vielä "helpoimman kautta", joka nyt jälkeenpäin ei ehkä ole paras ratkaisu. Saimme siis koululta Windhoekin yliopiston sairaanhoidosta vastaavan henkilön yhteystiedot, joka on kuulemma pitkään hoitanut opiskelijoiden viisumi asiat. Hänen kautta visa oli muutaman kympin kalliimpi (visa maksoi meille n.80€), mutta asioiden pitäisi hänen kauttaan sujua sujuvammin. Tänään kirjoitimme tälle ihmiselle sähköpostia ja odottelemme nyt kuumeisesti vastausta, jotta kerkeämme saada viisumit ennen lähtöä. Viisumiahan ei siis normaali turisti tarvitse, mutta koska olemme Windhoekin yliopiston kirjoilla niin siksi tarvitsemme opiskelija viisumit.

Tässä meidän tuleva kotikaupunki Windhoek

Vaihtohan on meille periaatteessa täysin omakustanteinen, mutta meidän koululta onneksi saimme 900€ apurahaa. Aloimme myös selvittämään heti keväällä mistä kaikkialta voisimme saada apurahaa, mutta kun kävimme eri säätiöitä ja firmoja läpi niin huomasimme, että vain muutamasta meillä on mahdollisuus saada apurahaa. Otsakorven säätiö myönsi meille ensimmäisenä suurimman mahdollisen apurahan eli 1440€ (kiitos!!). Kymi100 säätiöltä on myös mahdollisuus saada apurahaa, mutta sitä on mahdollista hakea vasta tammikuussa. Teimme kesällä myös budjetin mitä tämä vaihto tulisi maksamaan ja pelkästään pakollisiin kuluihin (rokotteet, viisumi, asuminen, kuljetukset asumispaikan ja työpaikan välillä, lentoliput, työvaatteet, ruoka yms) menee noin 3000€ rahaa. Ja sitten, jos haluamme siellä tehdä muutakin kuin töitä niin pitää varautua melkoisella summalla. :)

Nyt suurin ongelma on mitä pakkaamme mukaan ja miten saamme kaiken mahtumaan! Lohdutuksena on se, että meidän molempien miehet tulevat lokakuun lopussa lomailemaan Windhoekiin, joten he voivat tuoda mukanaan jotain puuttuvaa, koska eihän miesten laukut ole koskaan täynnä... ;) Alamme siis nyt tekemään listaa pakattavista tavaroista ja valmistautumaan huomiseen kirurgian kurssin näyttöön. Laittakaa kommenttia mistä haluatte meidän kirjoittavan, mutta yritämme mahdollisimman laajasti kertoa kaikesta tähän liittyvästä.

Terkuin Miia ja Neksu

Kommentit

  1. Ihanaa!! Rohkeita olette, lupaan seurata blogia 😉 kiinnostaa ihan miten arki asiat ja asiointi toimii ja tietysti mitä kaikkea siellä voi tehdä. Olisi ihana lähteä vaikka kuukaudeksi lasten kanssa "lomalle" ja lopuksi olisi kiva tietää paljonko normaali asioihin kuten asuminen, ruoka, ym.lopulta meni rahaa 😎 Ihanaa reissua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle kommentista! :) varmasti näitä asioita käydään blogissa läpi :) ja ihanaa kun jäät seuraamaan!

      Poista
  2. Tätähän äippäkin seuraa mielenkiinnolla ��

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suomi vs. Namibia

Me tullaan kotiin!

Walvis bay, Swakopmund ja työjuttuja